Yhdellä alustalla pitkäjänteistä kehittämistä
Asiakas: Elisa ja SOK
Smart Building on uudenlainen työkalu, joka on rakennettu yhdessä Enermix Oy:n, Elisan ja SOK:n kanssa. Palvelu älyllistää talotekniikan ja mahdollistaa tehokkaan kiinteistöjohtamisen.
Tekoälyyn pohjautuva palvelu käyttää Talotohtori 2.0 -alustalla kerättyä dataa kiinteistöjen kokonaishallintaan. SOK Kiinteistöässälle kehitetty palvelu mahdollistaa satojen kiinteistöjen elinkaaren seuraamisen reaaliaikaisesti.
– Elisalla on pitkä kokemus datan käsittelystä ja tekoälyn hyödyntämisestä sekä palvelumuotoilusta. Smart Building -palveluun voidaan tuoda myös muuta liiketoimintadataa Talotohtorista tuotavan kiinteistön taloteknisen datan lisäksi. Näin olemassa olevien Talotohtori-palvelujen lisäksi Elisa Enermixin kumppanina voi tarjota asiakkailleen räätälöidympiä lisäarvopalveluita. Sami Vatanen, CEO
Smart Buildingin avulla S-ryhmä säästää etäohjauksilla ja kiinteistöjen olosuhdehallinnalla huolto- ja ylläpitokustannuksissa sekä kasvattaa kilpailukykyään, kun kiinteistöjä johdetaan tiedolla. Palvelulla optimoidaan IV-koneiden sekä lämpö- ja jäähdytyslaitteiden energiankulutusta. SOK pystyy ennakoimaan laiterikkoja ja huoltotoimenpiteitä, jolloin turhat huoltokäynnit jäävät pois ja voidaan suunnitella paremmin tarpeenmukaisia huoltoja. Palvelulla pystytään seuraamaan sisäilman laatua ja optimoimaan ilmanvaihtoa, mikä parantaa asiakaskokemusta.
S-ryhmän kumppanit Elisa ja Enermix kehittivät yhdessä uudenlaisen konseptin, joka tuo IoT-teknologian ja koneoppivan analytiikan mahdollisuudet kiinteistöjen johtamiseen. Aluksi lähdettiin pilotoimaan alustaa muutamassa kiinteistössä. Kiinteistöjen ja ulkopuolisen olosuhdedatan yhdistäminen mahdollisti jo pilotointivaiheessa tuhansien eurojen säästöt sekä paljasti vikatilanteet nopeammin.
Olen erittäin tyytyväinen, kun voimme digitalisaation avulla auttaa yhteisiä asiakkaitamme kiinteistöjohtamisessa, energiatehokkuusasioissa ja ilmastotoimissa. Pelkästään Elisan nykyisillä asiakkailla on valtava määrä kiinteistöjä, ja Elisa-yhteistyöllä koen olevan suuri merkitys Enermixin lähivuosien kasvutavoitteiden saavuttamisessa. Uskon yhteistyön vankentavan Enermixin asemaa kiinteistöjohtamisen työkalujen markkinassa, ja antavan meille mahdollisuuden kehittää uusia mahtavia palveluita kiinteistönomistajille ja -managereille.
Elisa-yhteistyön ansiosta voimme tarjota vieläkin kyvykkäämmän palvelun suurienkin kiinteistömassojen datan reaaliaikaiseen analysointiin tekoälyn avulla. Elisa Smart Building voi lähettää Talotohtori-alustalle taloteknisten järjestelmien ohjauspyyntöjä tekoälyyn pohjautuvan analytiikan perusteella. Näin Talotohtorin avulla voidaan entistä enemmän ohjata talotekniikkaa automaattisesti, jonka ansiosta asiakkaamme saavat monenlaisia säästöjä kiinteistöjen olosuhteista tinkimättä.
Talotohtori 2.0 -alusta tuo Smart Buildingiin datan, joka kerätään taloteknisistä laitteista, automaatiojärjestelmistä, kulutusdatasta ja IoT-mittalaitteista. Eri lähteistä kerätty data yhdistettynä tekoälyalgoritmeihin mahdollistaa monimutkaisemmat ennusteet sekä auttaa tunnistamaan syy-seuraus-suhteet.
Palvelua pystytään hyödyntämään aina kiinteistön rakennusvaiheesta valmiin kiinteistön ylläpitoon, varmistaen katkeamattoman palveluketjun koko kiinteistön elinkaaren ajalle. Kaikki alustaan liitetyt kiinteistöt löytyvät samasta paikasta, ja esimerkiksi huoltoliikkeen tai kiinteistömanagerin ei tarvitse enää hyppiä järjestelmästä toiseen. Reaaliaikainen tieto kiinteistöjen tilasta ja olosuhteista yhden käyttöliittymän kautta tuovat palvelun käyttäjille mahdollisuuden tehdä huoltotöistä tarpeenmukaista ja kustannustehokasta. Digitaaliseen huoltokirjaan tulee automaattisesti palvelupyyntö, kun esimerkiksi lämpöpumppu on vikatilassa.
– Elisa Smart Building -asiakkaiden tavoitettavissa ovat myös kaikki muut Talotohtori 2.0 -palvelut, jotka ovat jo valmiita kaupallistettuja palveluita tai vasta kehitteillä olevia. Uusista lähiaikoina valmistuvista palveluista mainittakoon Talotohtori 2.0 -alustalle rakentuvaa pörssisähkön muuttuvaa hinnoittelua seuraavia ohjauksia. Järjestelmä esimerkiksi analysoi ja valitsee hybridikohteissa, että milloin tuotetaan lämpöä lämpöpumpuilla ja milloin hyödynnetään kaukolämpöä.
Tutustu tarkemmin Enermixin ja Elisan yhteistyöhön:
Smart Building -palveluun:
Smart Building – älykästä ja ennakoivaa kiinteistönhallintaa S-ryhmässä